keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Päättötyöhön orientoitumista

Tunti aloitettiin galleria Eteisen näyttelyyn perehtymisellä, Hanna Vahvaselän näyttely on vielä 6.11. saakka katsottavissa ja koettavissa. Hannan töitä tarkastellessa keskusteltiin mm. taideteoksen ideoinnista, vaikutteista, tekniikoista, töiden koosta ja näytteille asettelusta. Hannan aiheistossa ovat myös median kuvat ja vanhat valokuvat vahvasti mukana.

Näyttelyn jälkeen käytiin läpi lopputyö-/päättötyöohjeita ja keskusteltiin niistä. Ohjeet ovat luettavissa täällä blogissa omana sivunaan. Päättötyön suunnittelu aloitettiin aikataulun tekemisellä ja oman työn selostamisella. Todettiin, että kontaktitunteja on noin 50 ja lopputyöhön on kuitenkin laskettu kaksi kurssia eli n. 74 tuntia. Eli omaa aikaa on myös uhrattava, että laajuus toteutuisi. Jotkut ovatkin huomioineet tämän ja aloittaneet työn valmistelun jo kesällä.

Päättötyön aloitusvaihe on aina suurta epätietoisuutta täynnä, joskus epätietoisuus valtaa silloinkin, kun työ on jo lähtenyt käyntiin. Suunnittelussa auttaa kuitenkin se, että yrittää välttää liian laveaa aihetta, eli rajaaminen on tärkeää. Ja opettajan tehtävä on pitää "suuret ideat" sekä aikataulu ja tekijän voimavarat oikeassa suhteessa. Pelko pois, heti töihin ryhtyminen vie asiaa eteenpäin, vaikkei se aina olisikaan sitä, mitä kuvittelee lopulliseksi tulokseksi.

Tee suunnitelma ja aikataulu valmiiksi ensi kerraksi ja varaa mukaasi materiaalia, että pääset heti hommiin.

http://mycosmo.fi/data/mycosmo/media/news/image/69/06/62/2839/106256/98f2491ab8c3d465/
thumbs/IMG1995_720_540_DEFAULT_cropfit_NORTH.jpg

keskiviikko 22. lokakuuta 2014