perjantai 27. syyskuuta 2013

Taiton teoriaa ja eläinten karnevaalia

Eilen katsottiin muutama perusasia typografiasta, fonteista ja kirjainvälistyksestä.

Oman paikan henki -artikkelin luominen jätettiin hautumaan ja sen sijaan piirrettiin eläimiä Camille Saint-Saënsin La Carnival les Animaux -orkesteriteokseen. Kuuntelimme Youtubesta teososia, joita on 14. Kukin osa on nimetty jollekin eläimelle.

Lyhyt tietoisku: http://fi.wikipedia.org/wiki/Eläinten_karnevaali
Videoita Youtubessa: http://ra.fi/ZbCm

Eläinten karnivaali on lapsille ja koko perheelle suunnattu konsertti Savonlinnasalissa 6.10. Konsertissa on iso orkesteri, Tanssikoulu Hyrrän tanssiesitys ja taikkarilaisten eläinkuvat.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Taittoharjoittelua

Tänään tutustuttiin InDesignin taitto-ohjelmaan. Perusasetukset ja -työkalut saatiin "tottelemaan" omia ajatuksia.

Tarkoitus on jatkaa ensi kerralla oman paikan henki -kuvaston ja -tekstin kanssa. Luodaan artikkeli aikakausilehteen (mikä on lehden nimi?). Samasta materiaalista tehdään sivu myös omaan blogiin.

Näin tullaan harjoitelleeksi sekä perinteistä printtitaittoa että sähköisen julkaisun taittoa.

Jos oman paikan kuvat on vielä kuvaamatta, niin viikonloppuna on sitten tiedossa hommia. Muista tarkkailla sommittelua ja ota useita eri valotuksia (esim. haarukoimalla).


perjantai 13. syyskuuta 2013

Junction - liitos

Tänään Jacques Coelho esitteli galleria Eteisessä juuri avatun näyttelynsä Junction. Paikalla oli kaikki kuviskakkoset ja Mikkelin Rantakylän koulun kuviksen ja musiikin opettajia.

Lopputunti katseltiin aiemmin otettuja kuvia kaupungilta. Keskusteltiin lisää paikan henki -teemasta. Annoin kotitehtäväksi ottaa valokuvia omasta paikasta, jossa tuntuu olevan jonkin laista PAIKAN HENKEÄ. Paikasta on otettava mukaan joku esine (= tosiolevainen).

Paikka voi olla kotipaikkakunnalla tai Savonlinnassa. Paikan kauneus ei ole valintaperuste, vaan se voi olla myös "mitätön, ruma, pelottavan kiinnostava, lapsuuden paikka...". Mutta mieti, mikä on sen paikan merkitys sinulle, miltä siellä tuntuu eri aistein koettuna, mitä olet siellä kokenut...

Itse asiassa Jacques´n näyttely käsittelee paikan henkeä; hänen kotikaupunkinsa Brysselin näkymiä, kaupungin muutoksia, vaikutuksia sukuun, perheeseen, tunne-elämään.