torstai 21. elokuuta 2014

Abivuoden aloitus

Abivuosi alkoi, ja mediasta on jäljellä enää yksi kurssi ennen lopputyön aloittamista. Nyt käsitellään mediataide-teemaa, kun se viime vuoden kursseilla jäi pois.

Teemaa on käynnistelty soveltaen aivomyrskyä ja miellekarttaa (brainstorm, mindmap). Opettaja kirjoitti taululle termejä: yhteisötaide, pelit, geokätköily, sosiaalinen media, uutisvirta, Berliini ja kaupunkitaide. Näistä yhteisötaide oli vieras käsite, joten siitä keskustelimme yhdessä.

Vapaan ideoiden heittelyn ja pohdinnan jälkeen päädyttiin siihen, että jokainen tekee oman pienen taideprojektin. Jollakin se on yhteisötaiteellinen, jollakin toisella jotain muuta. Tämä jäi sulateltavaksi viikon ajaksi. Projektityön on oltava toteutettu syyslomaan mennessä.

Yksi esimerkki yhteisötaideteoksesta, jonka Maiju Ahlgrén toteutti Jorvin sairaalan kanssa, on teos nimeltä Kuiskauksia.

torstai 29. toukokuuta 2014

Hetki

HETKI on lopputyön aihe.

Voit makustella ja mietiskellä jo kesän aikana, mitä asioita tuo aihe kehittelee päässäsi. Tietysti voit myös tehdä jotain konkreettista asian eteen, jos se vaatii kesällä työskentelyä. Lopputyökurssi alkaa syysloman jälkeen, joten ei tässä kuitenkaan kiire ole.

Ensi vuonna voit myös tehdä valtakunnallisen lukiodiplomikokeen joko kuvataiteessa tai mediassa. Kurssi alkaa informaatiolla ja suunnittelulla ennen kevään yo-kirjoituksia ja jatkuu huhtikuussa kirjoitusten jälkeen. Tehtävät ja ohjeet lukuvuodelle 2014-2015 löytyvät opetushallituksen sivuilta. Voit ilmoittautua kurssille Mervi Karviselle tai syksyllä wilmaan.

Kuvataide: http://edu.fi/lukiodiplomit/kuvataiteen_lukiodiplomi
Media: http://edu.fi/lukiodiplomit/median_lukiodiplomi

Mukavaa kesää, Mervi

tiistai 20. toukokuuta 2014

Keskiviikkona 21.5. itsenäistä työskentelyä

Lataa aiemmin tehty väritausta ja kirjasinharjoitus blogiimme. Jos työsi on vielä psd-muodossa, niin yhdistä tasot (layers) ja tallenna sitten jpegiksi esim. pakkaustasolla medium. Blogiin ei voi ladata psd-dokumentteja.
Jatka sitten taikkarin sivujen ideointia. Tärkeitä asioita ovat: kuvat ja niiden osuus sivuilla (valokuvia, piirroksia, maalauksia, videoita...), millaisia kuvia (huomioi taidelukion erityisluonne), logon ja otsikon (siis koulun nimen) paikka. Aiemmin lataamasi design-sivu antaa ehkä jotain inspiraatiota asiaan. Villitkin ideat ovat tässä vaiheessa kannatettavia.
Tässä on ihan riittävästi pohdittavaa, perjantain tunneilla haluan nähdä jo jotain konkreettista: luonnoksia/taittokuvia, joista sitten mennään kohti viimeisteltyä ehdotusta. Ensi viikon keskiviikkona on ilmeisesti viimeiset tunnit.