perjantai 30. elokuuta 2013

Paikan henki

Kurssi aloitettiin kaksi viikkoa sitten Riihisaaren Maakuntamuseossa tutustumalla kesän näyttelyihin: Siikalahden ympäristö on parikkalaisten taiteilijoiden kuvastoa, Tuomo Kukkosen akryylimaalaukset Kongissa ja pienoismalleja yläkerran muissa tiloissa. Alakerrassa on perusnäyttely, joka on katsottu jo edellisenä vuonna.

Viime viikolla pohjustettiin ympäristöteemaa, tutustuttiin käsitteeseen genus loci = paikan henki. Savonlinnassa tapahtuu koko ajan ympäristömuutoksia. Vaihto-oppilas Noora, joka oli vuoden pois, oli ihan eksyksissä uudessa ympäristössä.

Rinnakkaisväylä ja siihen liittyvät muutokset kaupungin kulkureiteissä, uusi kirjastotalo vanhan rautatieaseman luona, uudet asuinkerrostalot Asematien ja Olavinkadun varressa, kauppatorin ja sataman ilmeen uudistaminen. Siinä muutamia aika isojakin muutoksia kaupunkikuvassa ja ihmisten elämässä.

Jatkuva rakentaminen on luonut myös ns. epäpaikkoja, epämääräisiä, vaikeasti lähestyttäviä tiloja. Mutta nekin voivat olla mielenkiintoisia, sillä valmiiksi rakennettu ympäristö saattaa olla liian "kliininen ja steriili".

Tänään opiskelijat ovat kuvaamassa linja-autoasemaa ja sen ympäristöä eri kulmista. Asemarakennuksen sisäpiha on hieman epäviihtyisä, vaikka joitain parannuksia sinne onkin jo tehty, mm. lasikate ja ovet sisäänkäynteihin. Sisäänkäyntikäytävät ovat hengettömiä betoniseiniä, jotka monet kokevat ankeiksi.

Ensi kerralla katsotaan kuvasatoa ja laitetaan sitä näkyville opiskelijoiden omiin kurssiblogeihin.